torstai 27. heinäkuuta 2017

Valmistuminen, töiden aloitus, muutto...


Heippa kaikki! Paljon on taas tapahtunut viime postaukseni jälkeen. Olen valmistunut, aloittanut kesätyöt ja jopa muuttanut uuteen kotiin. On ihanaa, ettei enää tarvitse työpäivien jälkeen stressata kouluhommia, vaan aina kun lähtee työpaikalta saa ihan oikeasti viettää vapaa-aikaa. Ei enää etätehtäviä tai tenttiin pänttäämistä aamusta iltaan!! Tuntuu, että elämä on nyt aivan avoimena edessäni. 

Sattumalta satuin yhtenä keväisenä päivänä selaileen alueeni vuokra-asuntoja, kun yksi ilmoitus pisti silmään. Tarkoituksenamme ei ollut muuttaa vielä vuoteen mihinkään, mutta tämä oli melkein liian hyvää ollakseen totta. Suunnitelmistamme huolimatta ei tätä asuntoa voinut jättää näkemättä, ja kävimme näytössä katsomassa sitä. Asunto oli minulle iso pettymys, sillä sen hetkinen sisustus ei ollut makuuni ja asunnossa oli lisäksi paljon likaa ja sotkua. Kotona tein plussat ja miinukset -listausta ja analysoin ääneen asuntoa kaikille jotka vain jaksoivat kuunnella. Päädyimme kuitenkin hakemaan asuntoa, sillä mieheni oli niin innostunut siitä, ja ymmärsin lopulta ajatella miten erilaiselta asunto näyttäisi puhtaana ja tyhjänä. Seuraavana aamuna näytöstä saimme jo soiton, että meidät oli valittu vuokralaisiksi! Olo oli todella epäuskoinen, sillä vielä viikko sitten ajatukset muutosta olivat kaukaisia tulevaisuuden suunnitelmia. 

Avaimet saatuamme puunasimme asunnossa lähes kaiken vapaa-aikani viikon ajan. Maalasimme, pesimme ja kiillotimme ja pian asunto näyttäytyi minulle aivan uudessa valossa. Turha kai sanoakaan, että nyt olen aivan rakastunut tähän asuntoomme. Tässä on sopivasti vanhan talon alkuperäisiä piirteitä säilytettynä, mutta myös järkevästi osittain uudistettua, kuten kylpyhuone ja keittiö. En tiedä viihtyisinkö edes ihan modernissa asunnossa, sillä pidän siitä, että koti on tietyllä tapaa lämminhenkinen mummon mökki. Sisustaminen jatkuu varmasti vielä tovin, mutta tästä asunnosta minulla on hyvä fiilis. 

Kaiken tämän puuhastelun keskellä blogini on päässyt ihan unohtumaan. Olen yrittänyt miettiä erilaisia kirja-aiheisia postauksia kirja-arvioiden ohella, sekä kypsytellyt ajatusta ujuttaa tänne hieman muitakin osa-alueita elämästäni. Kirjoja olen lukenut tänä vuonna niin vähänlaisesti, että mieheni on jo epäillyt minun olevan masentunut :D Viimeisimpänä sain "luettua" Riikka Pulkkisen äänikirjan Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän, joka oli positiivinen äänikirjakokemus. Leena Pöysti oli lukijana aivan nappi valinta! Kuuntelisin mielelläni muitakin Pöystin lukemia kirjoja :) Heti Pulkkisen perään aloitin Robert Galbraithin Käen kutsun, mutta se ei toiminut minulla yhtään äänikirjana. Olen huomannut, että pystyn helpommin seuraamaan kotimaisia äänikirjoja kuin ulkomaisia. Ja ehkä dekkarin perässä ei ole niin helppo pysyä kuin kepeän Iiris Lempivaaran. Katsotaan mitä äänikirjaa kokeilen seuraavaksi. Luettavana kirjana minulla on kesken Eppu Nuotion Mutta minä rakastan sinua. Pidän kirjasta kovasti, siitä seuraavaksi postausta blogiin! :)

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Kirjojen ostamisesta ja omistamisesta

Kuvassa saamani #coloredbooks -haaste instagramissa @anniivu

Heips! Havahduin hiljattain siihen tilanteeseen, etten edes muista milloin olen viimeksi ostanut kirjan. Ei ole montaa vuotta aikaa, kun oikeasti ostelin kirjoja jatkuvasti ja yritin mahduttaa niitä pienen kaksiomme kirjahyllyihin. Ja kun hyllyt loppuivat kesken, täyttyivät lipaston laatikot ja lattialle kertyi komeat pinot. Kiertelin kirpputoreja, tilasin netistä ja hemmottelin itseäni käynnillä Akateemiseen kirjakauppaan. Enkä väitäkään, että aiemmassa käyttäytymisessäni olisi ollut mitään pahaa. Ken kokee suurta tyydytystä kirjojen hankkimisesta ja niiden omistamisesta sekä lukemisesta, saa aivan vapaasti näin tehdä. Toihan se minullekin ennen paljon iloa. Tai lukeminen tuo toki edelleen.

Luulen, että suurin käännös ajattelutapaani tuli luettuani Konmarin, josta olen viime vuonna blogannut pariin kertaan. Koska olin juuri karsinut lukemattomia määriä kirjoja kirjaston vaihtohyllyyn sekä myyntiin kirpputorille, tuntui todella tuhlaavaiselta ajatukselta ostaa tilalle uusia kirjoja. Lisäksi olin ison osan vuotta 2016 lukujumissa, joten mitä varten olisin uusia kirjoja edes hankkinut? Kovan karsimisen tehtyäni minua ei huvittanut yhtään kerätä uudestaan valtavaa kirjamäärää hyllyihini pölyä keräämään. Lopetin siis osittain huomaamattani kirjojen haalimisen. Olisi kuitenkin hölmöä minulta väittää, että en tulisi edelleen iloiseksi kirjoista ja muista tavaroistani. Kirjani, kosmetiikkapöytäni sekä muumimukini ovat minulle tärkeitä ja ilahdun saadessani käyttää niitä. Ehkä en vain tarvitse niitä kirjoja ihan niin montaa ;)
Nyt ajattelin vähän kirjoittaa siitä, miltä on tuntunut elää pienemmän kirjamäärän kanssa ja mitä hyvää se on elämääni tuonut.

1. Tiedän mitä omistan ja tiedän suunnilleen missä mikäkin kirja on. Minulla on makuuhuoneessamme kaksi Ikean lokerohyllykköä, joissa säilytin ennen kahdessa rivissä kirjoja. Miten voisinkaan tietää mitä kirjoja omistan, kun iso osa on toisten takana piilossa? Nyt kirjastostani ei löydy "unohdettuja kirjoja".

2. Kirjasto. Oi ihana kirjasto. Miten sieltä saakaan luettavakseen kirjan kuin kirjan! Jos kirjastolla ei ole haluamaani kirjaa, voin pyytää heitä hankkimaan sen. Nykyään kirjoja voi varata veloituksetta ja kaikilla on tasavertainen mahdollisuus himottuihin uutuuskirjoihin. Ja jos satunkin lainaamaan kirjastosta huonon tai keskinkertaisen kirjan, voin vain kiikuttaa sen sinne takaisin. Kirja ei jää minun hyllyyni murheekseni. Ja mikäli kirja on todella hyvä, enkä omista sitä, voin tietenkin lainata sen myöhemmin uudelleen niin halutessani.

3. Olen kokenut, että omistamiseen liittyy melkoinen taakka. Muistaakseni Marie Kondo puhuu tästä Konmari-kirjassaan. Pienemmällä kirjamäärällä suorittamisen paineet lukemisesta, stressi sekä velvollisuuden tunne ovat vähentyneet. Harrastaminen tuntuu taas vapaalta :)

4. Oman hyllyn lukemattomat tuntuu nyt realistiselta määrältä, jonka voisin saada luetuksi. En tiedä mitä järkeä on omistaa sellaista määrää lukemattomia kirjoja, että ajatus niiden kaikkien lukemisesta naurattaa omassa epätodennäköisyydessään.

5. Kaikki kirjani ovat tällä hetkellä rakkaudella valittuja ja lukemisen ilo välittyy minulle omasta kirjastostani. ♥

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Kaisa Haatanen: Meikkipussin pohjalta


Tänään arvioitavana on Kaisa Haatasen Meikkipussin pohjalta. Ensimmäinen kirja pitkään aikaan, joka pääsee blogiini asti! :) Haatasen teos avasi lukot lukujumistani, joten ei siitä silloin voi olla kirjoittamatta.

Tytti Karakoski lähestyy vuosissa viittäkymmentä, ja lähtee vuoden virkavapaalle. Vuosi on hänelle aikaa itsetutkiskelulle. Kirjassa käydään läpi Tytin elämän aakkoset ja niihin liittyviä ajatuksia ja muistiinpanoja. Miten aikuinen yksin asuva nainen suhtautuu naapureihinsa tai hänen luonaan vieraileviin miehiin? Kuinka välit omaan perheeseen muuttuvat vuosien myötä vanhempien ikääntyessä ja veljen pysyessä edelleen äidin pikkupoikana? Mikä rooli esimerkiksi tenaleideillä, näkymättömyydellä ja chippendale-kalustolla on Tytin elämässä?

Oikein raikas ja hauska kirja luettavaksi! Nauroin ääneen useassa kohdassa ja kirjan lukemisesta tuli hyvä mieli. Omalla tavallaan koin näissä teksteissä jotain samaa kuin Anna-Leena Härkösen julkaistuissa kolumneissa, vaikka Haatasen tekstit ovatkin fiktiivisiä ja Härkösen esitetty omasta elämästä. Molemmat suoria ja rehellisiä. Tästä mielleyhtymästä huolimatta, minusta tuntuu, että Haatanen on kirjoittanut jotain uutta kotimaiselle kirjallisuudelle. Minusta on ihanaa, kun kirjailija uskaltaa keksiä päähenkilölle noloja juttuja, jotka kerrotaan lukijalle kuin parhaalle ystävälle. Pyllistetään takapuoli paljaana naapurinmiehelle ja hämmennytään, kun pilatesohjaaja pyytää asettamaan kehon painon häpyluun päälle. En voi väittää, että kaikki kirjan jutut olisivat olleet minulle pala kakkua. Kaikki ei voi naurattaa kaikkia, ja olihan kirjassa joitakin vähän "vanhentuneita" vitsejä. Tämä ei kuitenkaan ärsyttänyt lukiessa, vaan koko ajan oli hyvä fiilis Tytti Karakosken matkassa.

En ole perehtynyt tarkemmin Kaisa Haataseen, mutta kirjailijan kuvan ja kansiliepeen perusteella havaitsin yhtäläisyyksiä Haatasen ja päähenkilön Tytin välillä. Halusiko Haatanen kertoa omia henkilökohtaisempia ajatuksiaan fiktiivisen hahmon välityksellä? Onko kyseessä sattuma, alter ego vai jymäytys lukijalle, joka luulee keksineensä selvän yhteyden kirjailijan ja päähenkilön välillä? Niin tai näin, ihastuttava päähenkilö :)

Nyt kirjastossa odottelee Haatasen Ylipainolisämaksu noutamistaan :)

4/5

perjantai 13. tammikuuta 2017

Missä olen ollut?


Hei! Toivottavasti täällä vierailee vielä joku. Olen koko syksyn viettänyt hiljaiseloa blogini ja lukemisen suhteen. Viimeisin postaukseni on syyskuulta, eikä viime vuoden luettuihinkaan kertynyt kuin 26 kirjaa. Ajattelin nyt tehdä paluuta tänne blogin puolelle kertomalla ensin mitä elämääni kuuluu :) Syksyllä kirjoitin opinnäytetyöni ja suoritin yhden harjoittelun, jotka veivät erittäin paljon energiaa minulta. Kun on koko päivän kirjoitellut wordille ja hakenut tietoa kirjoista ja hakukoneista, ei vapaa-ajalla huvita enää istua tietokoneella kirjoittamassa blogia. Sama pätee myös lukemiseen. Ahmin niin paljon tietoa syksyn aikana, että romaaneihin uppoutuminen oli kertakaikkiaan ylivoimaista.

 Mitä sitten tein vapaa-ajallani? Oli yksi heinäkuinen päivä, kun selailin instagramin satunnaisia kuvia ja silmiini osui todella upeat kirjoneulesukat. En ollut neulonut villasukkia lähes kymmeneen vuoteen. Olen aina ollut vähän liian kärsimätön erilaisiin käsityöpuuhiin. Tässäkin tapauksessa laitoin heti äidille viestiä, joka osaa taikoa kaikenlaista langasta ja askartelee oveen kranssin tai suunnittelee omannäköiset sisustustyynynsä. Vaikka kuvan tyyliset kirjoneulesukat luvattiin toteuttaa minulle, minulle tuli suuri halu yrittää itsekin. Ei mitään erikoista tietenkään, lähinnä vain halusin kokeilla tehdä sukat pitkästä aikaa taas itse. Tartuin kotoa löytyviin (aivan liian suuriin, joita olin käyttänyt pipon teossa jokunen vuosi sitten) puikkoihin vielä samana iltana ja parin viikon päästä ensimmäiset sukat olivat valmiit! Vuoden 2016 loppuun mennessä olin tehnyt 11 käsityötä, villasukkia lahjaksi ja itselleni, kaulahuivin, lapaset miehelleni.. Totaalinen neulomiskärpänen pääsi siis puraisemaan minua kesähelteillä! Tekemiäni käsitöitä olen muuten kuvaillut insta-tililleni (@ajatuksianni), jos niitä on utelias näkemään :) Ehkä jatkossa tulen niitä aina silloin tällöin blogissa esittelemään. Olen nauttinut uudesta harrastuksestani kovasti. Samalla voi katsella tv-sarjoja, tai kuten hiljattain löysin Maijan blogista vinkin: kuunnella äänikirjoja. En vieläkään koe mitään kiinnostusta ompeluun, virkkaamiseen tai askarteluun, mutta aivan mahtava tunne, kun nyt osaan tehdä jotain käsilläni, mikä tuo minulle iloa ja rentouttaa.

Lukujumi tuntuu vuodenvaihteen jälkeen vähän helpottaneen. Koen jo suurta kaipuuta kirjojeni luo ja toivon, että löydän tulevaisuudessa tasapainoisesti aikaa sekä kirjoille että neulomiselle.

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Konmaritin kirjani; miten ja miksi?


Bloggasin alkuvuodestani lukemastani kirjasta; Konmarista. (Kannattaa lukea ensin ko. bloggaus ennen tätä, jos Konmari ei ole tuttu.) Koko Konmari-metodi imaisi minut mukaansa ja olen karsinut ja siivonnut kotia aivan urakalla. Kirjoja lähti pois vaikka kuinka paljon, en jaksanut edes laskea, mutta varmasti yli 150 kirjaa lähti uusiin koteihin.

Viime aikoina olen taas pohdiskellut omaa kirjamakuani ja sitä miksi olen jumittanut yli kuukauden samassa romaanissa. Päätin vielä kerran käydä hyllyni läpi. Olisiko siellä kirjoja, joiden lukemisesta en vain innostu? Onko luetuissa sellaisia, jotka voisin jo jättää taakseni? Mitä tunteita kirjani minussa herättävät? Painostavatko iloa tuottamattomat kirjat koko hyllyni tunnelmaa ja saavat lukemiseni jumittamaan? Mietteeni päästivät minut tänään tuumasta toimeen ja kävin kaikki kirjani läpi yksitellen. Hyllyni kevenivät reilut viisikymmentä kirjaa (joista kuvassa vain osa), mutta miten kaikki tapahtui? Kokosin alle muutaman vinkin omista kokemuksistani Konmari-menetelmän tueksi.

1. Älä säilytä kirjoja, jotka luet sitten joskus hamassa tulevaisuudessa. Sellaista päivää ei välttämättä tule. Minulla oli hyllyssäni pitkään Tuntematon sotilas. Vuosien odottelusta huolimatta, en kokenut sitä hetkeä, kun kirjan olisin oikeasti halunnut lukea. Ehkä ennemminkin halusin vain lukea sen, jotta saisin jonkin merkin vedettyä seinään.

2. Ja sama toisinpäin: Säilytä ne kirjat, jotka haluaisit suurella palolla lukea nyt ja heti. Maalaisjärjellä tietysti jokainen tajuaa, ettei aina ole fiilis dekkarille tai klassikolle. Eli, vaikka et tällä hetkellä jaksaisi lukea Mäkeä, Larssonia tai Christietä, niin ei kannata heivata kaikkia dekkareita pois. Kuulostele siis yksittäisiä kirjoja, älä keskity genreen.

3. Saako kirjan kirjastosta? Jos jokin kirja on pois pistämisen tai pitämisen rajamailla, katso löytyykö se kirjastostasi. Mikäli löytyy, kirjan voi laittaa kiertoon kevyin mielin. Saat sen lainaan vielä, jos iskeekin katumus. Ja tuskin katumus iskee. Olen karsinut viime vuosina useita pinoja ja kassillisia kirjoja ja yhtäkään en ole jäänyt kaipaamaan.

4. Luetuista kirjoista kannattaa pohtia, millainen lukukokemus oli. Aiotko lukea kirjan joskus uudelleen? Muistuuko kirjan katselusta mieleen positiivisia tuntemuksia? Vaikka kirja olisikin ollut vuosia sitten lempikirjasi, kaikki kirjat tulee käydä läpi. Minä olen aina pitänyt itseäni Anna-Leena Härkösen fanina, mutta tänään hoksasin, että enää ei iske. Nokkelat kolumnit ja konstailettomat romaanit ilahduttivat ennen, mutta tänäpäivänä ne eivät tunnu minun kirjoiltani. Aikansa siis kutakin.

5. Hyväksy, että lukumakusi muuttuu ja kehittyy. Sitähän muuttuu ihmisenä itsekin koko ajan! Samojen kirjojenkaan ei tarvitse kulkea matkassasi ikuisuuksiin.

6. Älä säilytä kirjoja velvollisuudesta tai pakotteesta. Lahjakirjoista voi päästää irti aivan hyvällä omallatunnolla. Itse en ainakaan kierrä sukulaisten ja ystävien kirjahyllyjä katsomassa ajatuksella, onko vuosia sitten antamani kirja vielä tallella.

Miksi tällainen kirjojen "marittaminen" sitten olisi hyvä tehdä? No, saat ainakin lisätilaa, huomaat arvostavasi enemmän niitä jäljelle jääviä kirjoja ja jatkossa ostopäätöstä pohtii paljon tarkemmin. Karsimisen myötä tajusin vasta oikeasti omistamieni kirjojen määrän, ja en olekaan ostanut tänä vuonna kuin aivan muutaman kirjan. Kirjastot toimivat niin hyvin, että sieltä kyllä kelpaa lainata. Tietenkin erityistapaukset sitä haluaa omaan hyllyyn ja kaikkein rakkaimmat aarteet tuleekin pitää hyllyssä. Mutta sanoisin, että kirjojen karsimisen jälkeen harvemmin tulee enää kierreltyä alepöytiä ajatuksella "jos joku kiva nyt olisi".

Toivon entisten lempikirjojen ja minun tbr-listaltani karsiutuneiden kirjojen ilahduttavan nyt muita ihmisiä. Osa karsimistani kirjoista meni kirppiskassiin, osan vien kirjaston vaihtohyllyyn.

perjantai 26. elokuuta 2016

Ajatuksia menneestä kesästä


Moi kaikille! Pitkä aika on taas hurahtanut siitä, kun viimeksi olen tänne kirjoitellut. Blogi on toki ollut mielessä vähän väliä, mutta kirjoitettavaa ei ole ollut. Miksikö? Koska olen blogini listan mukaan lukenut viimeksi loppuun kesäkuussa sarjakuvan. Heinä- ja elokuun kirjasaldot ovat pyöreä nolla. Aloin tänään sitten aamuteeni äärellä mietiskellä, mihin aikani on kulunut. Töissä tietenkin olen viettänyt aikaa keskimäärin 8 tuntia päivässä, mutta jäähän siitä vielä tunteja vuorokauteen. Noina jäljellä jäävinä tunteina olen kirjojen sijaan valinnut mieluummin päiväunet, Disney-elokuvat, kaupungilla haahuilun, ulkona syömisen, Youtube-videoiden katselemisen, kutomisen ja uusien astioiden haalimisen.

Kuluvalla viikolla olenkin saanut lomailla, lukuunottamatta yhtä koulupäivää. Viikkoon on mahtunut lisäksi Tukholman reissua ja muuta, joten vieläkään en ole päässyt kirjoihin käsiksi. Ensi maanantaina astelen taas uuteen harjoittelupaikkaan suurella jännityksellä. Sitä ennen aion viettää mukavan viikonlopun perheen ja ystävien kanssa :)
Kesän loppuminen tarkoittaa siis minulle viimeisen kouluvuoden aloittamista. Kouluhommista en ole ollenkaan niin innoissani, olisin voinut jatkaa vielä työn tekoa, mutta odotan kyllä innolla ilmojen muuttumista syksyisemmiksi. Syksy on se minun vuodenaikani. (Ja suuresta ampiaispelosta kärsivänä, en voisi olla onnellisempi, että pian ne pirulaiset katoavat katukuvasta taas melkein vuodeksi.) Haluaisinkin tehdä jonkinlaisen syksypostauksen, mutta en yhtään tiedä vielä millainen se olisi!
Samaan aikaan viimeinen kouluvuosi pelottaa ja ilahduttaa. En malta odottaa, että saan jättää taakseni kaikki koulutehtävät ja pääsen kunnolla takaisin työelämään! Samaan aikaan olen aivan kauhuissani, miten vuoden kuluttua voin muka olla jo valmistunut. Toisaalta, joku viisas joskus sanoi, että koulussa opetellaan aakkoset ja töissä vasta harjoitellaan lukemaan niitä :)

Sitten vielä siitä lukemisesta. En oikeastaan usko, että tähän lukemattomuuteeni auttaa mikään muu kuin kirjan rohkeasti käteen ottaminen. Kun kirjan imuun pääsee lukeminen sujuu kuin itsestään ja uuden aloittaminen onnistuu automaattisesti. Kuten aiemminkin olen postauksissani todennut, kyse on omasta priorisoinnista. Kaipaan kovasti kirja-arvostelujen kirjoittamista blogiini, joten siinä ainakin yksi iso syy saada jokin kirja luettua loppuun.

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Miksi Pieni kirjapuoti Pariisissa jäi kesken?


Eilen, istuessani bussissa, päätin, että nyt turhauduin tähän Georgen uutuuskirjaan viimeisen kerran. Laitoin kirjan kannet kiinni ja kirjan laukkuuni. Ajattelin kuitenkin, että haluan vielä pohdiskella blogissani miksi kyseinen kirja jäi kesken.

Pari viikkoa sitten aloitin Nina Georgen kirjoittaman kirjan nimeltä Pieni kirjapuoti Pariisissa. Kirja kertoo pariisilaisesta Jean Perdusta, joka omistaa pienen kirjakauppalaivan, jota myös kaunokirjallisuusapteekiksi nimitetään. Perdu osaa valita jokaiselle asiakkaalle tämän sen hetkiseen tunne-elämään sopivan kirjan. Eronnut Perdu on ollut yksin pitkään, asiat ovat jääneet kesken menneisyydessä. Vuosikausia avaamattomana lojunut kirje tulee viimein avatuksi ja kelluva kaunokirjallisuusapteekki lähtee Perdu matkassaan kulkemaan kohti seikkailua.

Miten ihanalta kirjan sisältö kuulostaakaan! Pariisi, kirjoja ja romantiikkaa! Georgen kirja oli yksi odotetuimpia kirjoja kevään uutuuksista ja pitkään odotettu. Pidin kovasti pari vuotta sitten ilmestyneestä Tuulisen saaren kirjakauppiaasta, ja odotin tältä jotain samankaltaista.  Nyt vain totean, että luojan kiitos tyydyin varaamaan kirjan, enkä tuhlannut vähiä rahojani tähän! Ehkä loppujen lopuksi aloin lukea tätä kuitenkin pienellä varauksella, sillä olin törmännyt muutamaan negatiivissävytteiseen blogiarvioon ja jopa kesken jättäneitä oli.

Pieni kirjapuoti Pariisissa oli aivan uskomattoman tylsä. Vaikka kuinka sivuilla vilahteli kirjailijoiden ja kirjojen nimiä, en saanut mielenkiintoani pysymään yllä. Jean Perdukin tuntui lähinnä säälittävältä keski-ikäiseltä mieheltä kuin jätetyltä romantikolta, Tarina ei vain jaksanut innostaa. Matka vesillä tuntui täysin merkityksettömältä. Välillä kirjassa oli otteita Perdun entisen rakkaan Manonin matkapäiväkirjasta, jotka saivat minut täysin unen partaalle. Luin kirjaa puoleen väliin saakka, ja vieläkään en pitänyt Manonia tärkeänä henkilönä, saati sitten hänen päiväkirjamerkintöjään.

Harmittaa ihan vietävästi, etten pitänyt tästä kirjasta, koska odotin tämän julkaisua niin paljon. Viikko sitten suunnittelin, että luen tämän väkisin loppuun työmatkojen kuluksi. Eilen tosiaan huomasin, että paljon mieluummin tuijotan bussissa ikkunasta ulos, edessä olevan ihmisen päätä, selailen puhelinta tai nukun kuin luen tätä. Olen myös pahoillani, että käytin tähän niin paljon arvokasta lukuaikaa. Kaksi viikkoa ja silti kesken. Alusta asti minulla oli tunne, etten pidä tästä, mutta silti kahlasin 150 sivua. Seuraavan huonon kirjan kohdalla en taatusti tuskaile näin pitkään.

Toimikoon tämä kuitenkin nyt muistutuksena itselleni, miksi joskus on hyvä jättää kirja kesken.

Jätätkö usein kirjoja kesken? Minkä viimeksi?